Seikkailet parhaillaan Kyläparin sivuilla...
Etusivulle

Liity jäseneksi

Yhdistyksen varsinaisiksi, äänioikeutetuiksi jäseniksi voivat liittyä alueellamme asuvat yksityiset henkilöt, jotka ovat velvollisia maksamaan vuosikokouksen määräämän jäsenmaksun.

Varsinaiseksi jäseneksi pääsee Kyläparin alueella asuva (Kantosyrjän ja Potoskavaaran kylät sekä osa Kunonniemen ja Kiteenlahden kyliä) henkilö tai perhe. Varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä myös alueen ulkopuolella asuva yksityinen henkilö/perhe, jos omistaa kiinteistön tai maa-alueen Kyläparin alueella.

Kannattajajäseneksi johtokunta voi hyväksyä yksityisen henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön, joka suorittaa vuosikokouksen määräämän kannattajajäsenmaksun, joka voi olla eri suuruinen toimialueen ulkopuolella oleville yhteisöille.
Kannattajajäseniksi voi liittyä myös alueen ulkopuolella asuva tai alueella asuva yksityinen henkilö/perhe, joka haluaa tukea kyläyhdistyksen toimintaa ja saada yhdistyksen jäsenilleen myöntämät edut. Kannattajajäsenillä on läsnäolo- ja puheoikeus mutta ei äänioikeutta yhdistyksen kokouksessa.

Johtokunta pitää yhdistyksen jäsenistä jäsenluetteloa. Jäsen saa etuja mm. Rantapirtin ja saunan vuokrista, Myllyteatterin pääsylipuista ja Kyläpari ry:n järjestämistä retkistä. Jäsenet saavat lainata maksutta Kantosyrjän Marttojen astiastoa ja Rantapirtin astioita ja kalusteita. Kannattaa liittyä!


Perhejäsenmaksu takaa jäsenedut myös perheen
pienimmille.

 

Jäsenmaksut vuodelle 2017:
Varsinainen jäsen:

Kyläparin alueella asuva tai kiinteistön/maa-alueen alueella omistava henkilö/perhe
* henkilöjäsen 15€/hlö
* perhe 25€/perhe

Kannattajajäsen:
* henkilö tai perhe 35€

Maksut tilille FI69 5153 0440 0818 46
Viestiin merkintä: jäsenmaksu 2017

Avantouinti:
Jäsenmaksun lisäksi yli 16-vuotiaat avantouimarit maksavat avantouintimaksun, joka on 25€.
Viestiin merkintä avantouintimaksu + jäsenmaksu 2016/17.

Sivun alkuun